Terrorismin vastainen komitea

terrorismin vastainen komitea

terrorismin rahoittamisen torjuntaan tai sijoituspalveluiden tällainen tarjous, hankinta tai myynti olisi lainvastainen. rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen. tällainen tarjous, hankinta tai myynti olisi lainvastainen. Täydennystä ei saa julkaista tai. rahanpesun ja terrorismin rahoituksen vastainen komitea. politics and public safety - iate.europa.eu. Ensure continued improvement of the enforcement record.

Related Videos

Bono: Action for Africa

Would: Terrorismin vastainen komitea

3rd slave hard disk error windows 7
LICENSE SYSTEM ERROR OCCURED 3D MAX
Terrorismin vastainen komitea
terrorismin vastainen komitea

Terrorismin vastainen komitea - are not

muokkaa wikitekstiä]

Kuka mitäkin teki ja miksi[muokkaa muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑Balboni & Santipolo s. 103
  2. ↑Balboni & Santipolo s. 108
  3. ↑Cazzullo, s. 31–46
  4. ↑Cazzullo, s. 55
  5. abCazzullo, s. 70
  6. ↑Cazzullo, s. 55–66
  7. ↑Cazzullo, s. 21
  8. ↑Cazzullo, s. 67–78
  9. ↑Cazzullo, s. 92
  10. ↑Giampaolo Pansa: Ieri Katanga, oggi no global. I brutti tempi rischiano di tornare Libero Quotidiano. 14.5.2011. Viitattu 5.1.2018. (italiaksi)
  11. ↑Cazzullo, s. 71
  12. ↑Cazzullo, s. 83
  13. ↑Zavoli, s. 37
  14. ↑Cazzullo, s. 107
  15. ↑Aggressioni a catena e panico. Corriere della Sera, 22.11.1969. (italiaksi)
  16. ↑Sofri, s. 217–219
  17. ↑Philip Willan: Terrorists 'helped by CIA' to stop rise of left in Italy The Guardian. 26.3.2001. Viitattu 3.1.2018. (englanniksi)
  18. ↑Zavoli, s. 47–60
  19. ↑Balboni & Santipol, s. 108–109
  20. ↑Sofri, s. 20–21, 24
  21. ↑Zavoli, s. 54–55
  22. ↑Sofri, s. 238
  23. ↑Sofri, s. 13–14
  24. abMilano, quattro ergastoli per la strage della Questura La Repubblica. 11.3.2000. Viitattu 3.1.2018. (italiaksi)
  25. abPiazza della Loggia, ergastolo per Maggi e Tramonte La Stampa. 20.6.2017. Viitattu 3.1.2018. (italiaksi)
  26. ↑Zavoli, s. 241
  27. ↑E dieci anni dopo, Indro strinse la mano a chi gli sparò Corriere della Sera. 24.7.2001. Arkistoitu 22.9.2015. Viitattu 26.3.2018. (italiaksi)
  28. ↑Piazza Fontana, 47 anni dopo Il 12 dicembre 1969 la madre di tutte le stragi Corriere della Sera. 12.12.2016. Viitattu 3.1.2018. (italiaksi)
  29. ↑Sofri, s. 13–14
  30. ↑Zavoli, s. 135, 188
  31. ↑Alessandro Minisini: Peteano: quarant'anni dalla strage che sconvolse la nostra regione“ (Artikkeli Peteanon pommista, 40 vuotta jälkeenpäin) Udine Today. 31.5 2012. Viitattu 30.12.2017. (italiaksi)
  32. ↑Zavoli, s. 177–184
  33. ↑Zavoli, s. 184–187
  34. ↑Nicola Lofoco: Italicus, un'altra strage senza memoria The Huffington Post. 5.4.2016. Viitattu 3.1.2018. (italiaksi)
  35. ↑Zavoli, s. 428–429
  36. ↑Strage stazione Bologna, Giusva Fioravanti e Francesca Mambro condannati a risarcire lo Stato: devono versare 2 miliardi Huffington post. 19.11.2014. Viitattu 28.12.2017. (italiaksi)
  37. ↑Zavoli, s. 476

Kirjallisuutta[muokkaa muokkaa wikitekstiä]

  • Balboni, P. E. & Santipolo, M.: Profilo di Storia Italiana Per Stranieri. Guerra Edizioni, Perugia, 2004 (2003), 2. p.. (italiaksi)
  • Cazzullo, Aldo: I ragazzi che volevano fare la rivoluzione. Mondadori, 2015 (1998). (italiaksi)
  • Sofri, Adriano: La notte che Pinelli. Sellerio, Palermo, 2009. (italiaksi)
  • Zavoli, Sergio: La notte della Repubblica. Mondadori, 2015 (1992) 14. p.. (italiaksi)

Viitteet[muokkaa muokkaa wikitekstiä]

Italian sodanjälkeisen historian suurin poliittinen ongelma oli noin 40 vuoden ajan maan suurimman (ja ajoittain myös ainoan) hallituspuolueen kristillisdemokraattien (DC) ja kommunistipuolueen (PCI) väliset suhteet. Saadakseen Yhdysvalloilta taloudellista apua maan jälleenrakentamiseen pääministeri Alcide De Gasperi teki vuonna 1947 sopimuksen, jonka perusteella sadan miljoonan dollarin hätäapulainan vastineeksi kommunistit suljettiin hallituksen ulkopuolelle, tilanne joka jäi pysyväksi, kun Italiasta tuli yksi suurimmista Marshall-avun vastaanottajista.[1] Tämä merkitsi, että Länsi-Euroopan suurinta kommunistipuoluetta äänestävillä, joita enimmillään oli 34,4 prosenttia (1976) äänestäneistä, ei käytännössä ollut mitään mahdollisuutta vaikuttaa parlamentaarisesti maan asioihin. Tilanteen seurauksena maahan kehittyi merkittävä ulkoparlamentaarinen aktivismi, joka kasvoi nopeasti 1960-luvun lopulla, kun yliopistoissa alkaneet levottomuudet levisivät kampusten ulkopuolelle. Monet aktivisteista olivat entisiä kommunistipuolueen kannattajia, jotka siirtyivät vasemmalle puolueesta, jonka monien mielestä olisi pitänyt reagoida hallitustoiminnasta ulossulkemiseen tekemällä vallankumous. Mutta kommunistit menettivät kannattajia myös oikealle, sosialistisiin puolueisiin, joilla katsottiin olevan paremmat mahdollisuudet toimia parlamentarismin pelisäännöillä, koska kristillisdemokraateilla ei kuitenkaan ollut koskaan omaa enemmistöä.

Vuoden 1966 tapahtumista ainakin kaksi vauhditti kehitystä huonoon suuntaan. Italian opintoministeriö esitteli tällöin yliopistojen modernisoimisesta valmiin suunnitelman, joka oli tehty kysymättä opiskelijoiden mielipidettä asioista.[2] Alkoi vastarinta, joka aluksi johti joukkokokouksiin ja opetuksen häirintään ja vuonna 1967 ensimmäisiin yliopistojen miehityksiin ja niistä seuraneeisiin mellakoihin poliisin puututtua tapahtumiin.[3] Toinen vuoden 1966 tärkeä tapahtuma oli metallityöläisten uusi työehtosopimus, joka ei läheskään vastannut työläisten odotuksia.[4] Italian pohjoisosan kaupungeissa, kuten Torinossa ja Milanossa, tapahtunut räjähdyksenomainen talouden kasvu oli vetänyt maan eteläisistä osista satoja tuhansia työläisiä Fiatin ja muiden suurten tehtaiden liukuhihnojen ääreen. Esimerkiksi Torinon väkiluku kasvoi 15 vuodessa lähes 50 prosenttia ja oli vuonna 1969 jo 1,15 miljoonaa asukasta.[5] Talouden voimakas ja nopea kasvu toi suuria voittoja tehtaiden omistajille, mutta aiheutti myös sosiaalisia ongelmia, joista pahin oli asuntojen puute. Aivan normaali, eikä suinkaan huonoin, asumismuoto etelästä muuttaneelle Fiatin työntekijälle oli 1960-luvun lopussa neljän muun tehdastyöläisen kanssa jaettu yksiö. Aika moni vasta tehtaalle tullut nukkui kellareissa tai siltojen alla, vaikka teki töitä joka päivä. Pelkästään vuonna 1969 Torinoon muutti 60 000 uutta asukasta. Vuoden 1954 jälkeen kaupunkiin muuttaneista yli puolet oli Apuliasta ja Sisiliasta, muista suurin osa tuli Campaniasta ja Calabriasta.[5] Etelän murteita puhuvilla oli usein suuria vaikeuksia sopeutumisessa pohjoisen "moderniin" elämäntyyliin, ja asuntojen puute aiheutti sen, että moni työläinen joutui alkuvaiheessa jättämään perheensä tilapäisesti etelään.

Vasemmiston opiskelijat miehittävät Milanon valtiollisen yliopiston 1969.

Yliopistojen äärivasemmistolaisten kehittämien poliittisten teorioiden joukossa oli yksi ("operaismo"), joka merkitsi toiminnan painopisteen siirtymistä yliopistoista ensin tehtaisiin ja sitten suurkaupunkien kaduille ja toreille. Teorian keskeinen ajatus oli, että kapitalismin varsinainen moottori oli työläisten jatkuva taistelu asemansa parantamiseksi. Tätä teoriaa edustivat sellaiset uudet ulkoparlamentaariset järjestöt kuin Potere Operaio ja siitä vähän myöhemmin lohjennut Lotta Continua.[6] Jälkimmäisen nimi ("jatkuva taistelu") on suoraan tästä teoriasta johdettu. Teorian radikaalein tulkinta oli, että tämän taistelun väistämätön loppuvaihe olisi vallankumous. Lotta Continuan tunnetuin johtohahmo Adriano Sofri oli jo vuonna 1964 kommentoinut kriittisesti kommunistipuolueen johtajan Palmiro TogliattinPisassa opiskelijoille pitämää puhetta, jossa tämä oli kertonut erään yhdysvaltalaisen kenraalin ihmetelleen, miksi puolue ei ollut yrittänyt tehdä vallankumousta. Yleisön joukossa istuva Sofri irvaili tällöin kuuluvalla äänellä, että ilmeisesti vaadittiin amerikkalaisen kenraalin älykkyys kypsyttämään ajatus, että Italian kommunistipuolue haluaisi luoda maahansa kommunistisen yhteiskunnan. Kommentista ärtynyt Togliatti tokaisi vastaukseksi: "Yritäpä sinä tehdä vallankumous!", mihin Sofri heti vastasi: "Tulen yrittämään!".[7]

Työnantajien ja työläisten välien kärjistyessä yhä enemmän tehtaissa yliopistojen vasemmistojärjestöt aloittivat niissä agitoinnin. Fiatin Mirafiori-tehtaan porteille Torinossa ilmestyi lentolehtisiä jakavia opiskelijoita. Pian Potere Operaio ja Lotta Continua olivat tehtaan 55 000 työntekijän tuntemia järjestöjä, joilla oli radikaali resepti olosuhteiden parantamiseksi: tehdas seisokkiin, kunnes parannuksia tulee. Työläisiä virtasi järjestöihin, ja laittomat lakot tehtailla alkoivat ammattiyhdistysten vastustuksesta huolimatta.[8] Pelkästään Fiat menetti lakkojen ja sabotaasin aiheuttamien seisokkien takia 20 miljoonaa työtuntia vuonna 1969, ja tehtaan johdon omien laskelmien mukaan 277 000 autoa jäi rakentamatta.[9] Vuoden 1968 vaalien heikentämä hallitus menetti sosialistiset ministerinsä, kun sosialistipuolueen ja sosiaalidemokraattien lyhytaikainen yhdistyminen purkautui, minkä seurauksena puhkesi hallituskriisi. Sen ratkaisemiseksi muodostettiin 5. elokuuta 1969 Mariano Rumorin toinen hallitus. Se oli vähemmistöhallitus, joka koostui ainoastaan edellisen vuoden vaaleissa 39,1 prosenttia äänistä saaneista kristillisdemokraateista. Voimaton oikeistohallitus oli vallitsevassa tilanteessa työrauhan aikaansaamiseksi huonoin mahdollinen ratkaisu. Äärivasemmisto näki asian siten, että maassa oli nyt se tilanne jota oli odotettu, ja oli tullut tositoimien aika.

Seuraava askel oli taistelun siirtäminen kaupunkien kaduille ja toreille, mistä väistämättä seurasi kahakointia poliisin kanssa. Italiassa tuohon aikaan jokaisen vasemmistojärjestön mielenosoituskulkueen ensimmäiset rivit muodostuivat "järjestysmiehistä" ("servizio d'ordine"), jotka tunnistettiin helposti siitä, että heidän mielenosoitusvarustukseensa kuuluivat isokokoiset vääntötyökalut. Näiden työkalujen käyttötapa tässä yhteydessä selvitettiin tarvittaessa nopeasti ja tuntuvasti kulkueita mahdollisesti häiritseville "fasisteille". Aseiden kantaminen mielenosoituksissa oli rangaistava teko, mutta työkaluja kieltävää lakipykälää ei ollut. Näiden järjestysmiesten väkivallan käyttö aiheutti usein sairaalamatkoja ja joskus jopa kuolemantapauksia.[10] Myös poliisien väkivallankäyttö oli tunnetusti usein liioiteltua, ja mielenosoittajia kohti ammuttiin ajoittain kovilla panoksilla, erityisesti maan eteläosassa. Näin kävi esimerkiksi Battipagliassa, missä poliisi 9. huhtikuuta 1969 avasi tulen paikallisen tupakkatehtaan sulkemista vastaan mieltään osoittavia työläisiä kohti, jolloin kaksi sai surmansa.[11] Yhteiskunnalliset erimielisyydet näkyivät ja kuuluivat päivä päivältä selvemmin, kun lähestyttiin syksyä 1969, joka Italian historiassa on saanut nimen "Kuuma syksy" (Autunno caldo). Itse asiassa se alkoi jo 3. heinäkuuta mielenosoittajien ja poliisin yhteenotolla Torinon Corso Traianolla. Loukkaantuneiden mielenosoittajien lukumäärää ei tiedetä. Poliiseja joutui sairaalahoitoon 70, ja pidätetyistä 160 mielenosoittajasta asetettiin 28 syytteeseen mellakoinnista.[12]

Tilanteen räjähtäminen 1969[muokkaa

Finnish - English dictionary

säännösten vastainen tuonti

unlawful introduction (of goods), unauthorised bringing (of goods)

tariff policy - iate.europa.eu

olla hyvän tavan vastainen

to be contrary to accepted principles of morality

research and intellectual property - iate.europa.eu

kidutusvälineiden kaupan vastainen allianssi

Global Alliance to end trade in goods used for capital punishment andtorture

world organisations - iate.europa.eu

kidutusvälineiden kaupan vastainen allianssi

Global Alliance forTorture-Free Trade

world organisations - iate.europa.eu

kidutusvälineiden kaupan vastainen allianssi

Alliance forTorture-Free Trade

world organisations - iate.europa.eu

polkumyynnin vastainen sopimus

Agreement onImplementation of Article VI of theGeneral Agreement on Tariffs andTrade 1994

tariff policy - iate.europa.eu

polkumyynnin vastainen sopimus

Agreement onImplementation of Article VI of GATT 1994

tariff policy - iate.europa.eu

polkumyynnin vastainen sopimus

1994 Anti-Dumping Agreement

tariff policy - iate.europa.eu

polkumyynnin vastainen sopimus

ADA

tariff policy - iate.europa.eu

polkumyynnin vastainen sopimus

Anti-Dumping Agreement

tariff policy - iate.europa.eu

boikotin vastainen komitea

Committee on protectionagainstthe effects of the extrta-territorial application of legislationadopted by a third country, andactions based thereon or resulting therefrom (anti-boycott)

eu institutions and european civil service - iate.europa.eu

keskeisten turvallisuusetujensa vastainen

contrary to the essential interests of its security

general - iate.europa.eu

YK:n kidutuksen vastainen erityisraportoija

Special Rapporteur onTortureand other Cruel, Inhuman or Degrading Treatment or Punishment

rights and freedoms - iate.europa.eu

Laite selvästi vaatimusten [8] vastainen.

Device obviously not in compliance with the requirements [8].

general - eur-lex.europa.eu

Yhteisen edun vastainen kilpailun vääristyminen

Distortion of competitioncontrary to thecommon interest

taxation - eur-lex.europa.eu

muokkaa wikitekstiä]

Lyijyvuosien alkuhetkenä pidetään yleensä työläisten ja vasemmistolaisen opiskelijajärjestön Movimento Studentescon samanaikaisia mielenosoituksia Milanossa 19. marraskuuta 1969. Mielenosoitukset muuttuivat poliisin saapuessa paikalle yleiseksi mellakaksi, jossa sai surmansa 22-vuotias poliisimies Antonio Annarumma, kun erään mielenosoittajan häntä kohti heittämä rautaputki läpäisi otsaluun ja tunkeutui aivoihin.[13][14]Putken heittäjä jäi tunnistamatta, ja useat paikalla olleet mielenosoittajat kyseenalaistivat virallisen kuolinsyyn, koska Annarumman paikalle jäänyt auto oli selvästi törmännyt johonkin ja hänen epäiltiin kuolleen siinä yhteydessä saaminsa vammoihin. Annarumman hautajaisissa opiskelijoiden johtaja Mario Capanna joutui eräiden äärioikeistolaisten aktivistien ja poliisien kanssa sanaharkkaan, jonka päätteeksi nämä yksissä tuumin kävivät häneen käsiksi alkaen pahoinpidellä häntä. Läsnä ollut poliittisen poliisin komisario Luigi Calabresi puuttui tällöin henkilökohtaisesti asiaan ja auttoi Capannan pois paikalta.[15] Tämä oli yksi useasta tapahtumasta, joka osoitti ,että poliittinen tilanne oli räjähtämispisteessä. Ja räjähdys seurasi, kirjaimellisesti.

Iltapäivällä joulukuun 12. päivänä kello 16.37 räjähti Milanossa niin sanottu Piazza Fontanan pommi kyseisen torin laidassa sijainnessa Banca Nazionale dell'Agricoltura-pankin konttorissa ja 16 ihmistä kuoli ja 88 loukkaantui. Tästä terrori-iskusta vasemmisto tuli myöhemmin käyttäneeksi usein nimitystä "valtion verilöyly" (Strage di stato), koska pidettiin toteen näytettynä, että pommi-iskun suunnitelleiden äärioikeistolaisten joukossa oli Italian puolustusvoimien ja tiedustelupalvelun (SID) edustajia.[16] Aika pian attentaatin jälkeen alkoi Italiassa levitä tätä ajatusta tukeva teoria pommin takana olevasta suunnitelmasta. Se perustui artikkeliin, joka oli julkaistu brittiläisessä The Observer -lehdessä 7. joulukuuta, siis viisi päivää ennen räjähdystä. Leslie Finerin kirjoittamassa artikkelissa suunnitelmalle nimi oli "Strategy of tension" ('jännitestrategia'), mikä käännettiin suoraan italiaksi: Strategia della tensione. Teorian mukaan Yhdysvallat pyrki muun muassa terrori-iskujen avulla korvaamaan eräiden Välimeren maiden demokraattiset hallitukset sotilasdiktatuureilla, kuten oli jo tapahtunut Kreikassa 1967, estääkseen kommunistien mahdollisuudet päästä valtaan näissä maissa.[17]

Teorian mukaan Italiassa tulisi käymään niin, että äärioikeistolaiset tekisivät muutaman terrori-iskun, joilla yritettäisiin saada hengiltä mahdollisimman monta ihmistä, ja syyttämällä julkisesti iskuista vasemmistoa saataisiin presidentin avulla aikaan poikkeustilanne, jossa maan asevoimat voisivat kaapata vallan. Piazza Fontanan iskusta syytettiin teoriaan uskovien mukaan juuri tästä syystä aluksi milanolaisia anarkisteja.[18][19] Anarkistit olivat kieltämättä vastuussa eräistä aikaisemmista räjäytyksistä (pääasiassa kotitekoisilla ruutilatauksilla) ja muista sabotaaseista, joiden maalina kuitenkin aina oli ollut omaisuus eivätkä suinkaan ihmiset, eikä näissä räjäytyksissä kuollut ketään.[20] Piazza Fontanan pommi surmasi täysin syyttömiä sivullisia ja oli anarkistien periaatteiden vastainen teko, eikä heillä ollutkaan sen kanssa mitään tekemistä. Kahdelle anarkistille kävi siitä huolimatta huonosti, rautatietyöläinen Giuseppe Pinelli putosi 15. joulukuuta kuulustelujen välisellä tauolla poliisiaseman neljännen kerroksen ikkunasta ja kuoli. Toinen syytön anarkisti oli poliisin pommi-iskun päätekijäksi nimeämä balettitanssija Pietro Valpreda, jota pidettiin vangittuna kolme vuotta ilman oikeudenkäyntiä yhden ainoan todistajan kyseenalaisen lausunnon perusteella.[21][22] Piazza Fontanan pommi-iskun jälkeen eräät äärivasemmistolaiset ryhmät aloittivat aseistautumisen, aluksi tyhjentämällä kommunistipartisaanien sodanaikaisia asekätköjä, myöhemmin hankkimalla uudempia aseita ulkomailta. Näiden ryhmien mielestä kaikki viittasi siihen, että Finer oli oikeassa ja Piazza Fontanan pommin takana todellakin oli fasistien ja valtion salaliitto.

Lyijyvuosien terrorismi[muokkaa

1 Comments

Leave a Comment